Viisi raakaa kisaa ennen päätavoitetta

Kuva: Jari Salo / SailingImages

Yksinpurjehtija Ari Huusela osallistuu ensimmäisenä pohjoismaalaisena Imoca Globe Series -valtamerikisojen kiertueelle. Ensi vuonna vaativia kisoja on kaksi ja 2020 toiset kaksi, ennen Vendée Globea, joka purjehditaan yksin ja pysähtymättä maapallon ympäri. Projekti hakee huomiota myös Kiinan markkinoilta.

Tämän Imoca-maailmanmestaruuskiertueeksikin kutsutun sarjan yksin- ja kaksinpurjehduksia aloittaa Huuselan osalta legendaarinen Route du Rhum. Se purjehditaan yksin ja pysähtymättä vanhaa rommireittiä Ranskasta Karibialle. Starttiin 4.11. on enää vajaat kolme kuukautta aikaa ja 40-vuotis juhlahumuun odotetaan paikalle yli kahta miljoonaa vierailijaa.

Huuselan yksinpurjehduksen kuninkuusluokkaa edustava, IMOCA60-vene tuli Suomeen toukokuussa. Kesän Huusela on harjoitellut Itämerellä sekä yksin että miehistön kanssa. Nyt hän valmistautuu siirtopurjehtimaan veneensä takaisin Englantiin, jossa se huolletaan perusteellisesti Route du Rhum -kilpailua varten. Saint-Malon kisakylän avajaiset ovat 24.10. ja siitä lähtien on kaikkien 122 ilmoittautuneen veneen ja kuutta eri kilpailuluokkaa edustavan kipparin oltava paikalla.

“Parhaillaan veneeni Ariel2 on mukana Uivassa venenäyttelyssä ja osallistun sillä myös huomenillalla starttaavaan Helsinki-Tallinna Raceen. Näiden jälkeen keskityn yhteistyökumppaneihini ja ryhdyn katsomaan sopivaa sääikkunaa siirtopurjehdukselle Englantiin, joka tapahtuu syyskuun alussa”, sanoo Ari Huusela.

Toukokuussa 2019 Huuselalla on ensin edessään kaksiosainen kilpailu, joka starttaa Espanjan Valenciasta ja päättyy Irlantiin. Kesällä vene palaa taas Itämerelle ja syksyllä Huusela osallistuu kuuluisaan kahvikisaan Transat Jacques Vabreen, joka purjehditaan kahden hengen miehistöllä Ranskasta Brasiliaan. Keväällä 2020 kalenterissa on yksinpurjehduskisat The Transat Englannista pohjoista reittiä New Yorkiin ja paluukisa New York – Vendée. Kisamaileja näistä kertyy yli 18.000. Vasta sitten on vuorossa mystinen Vendée Globe.

“Valtameripurjehduksesta on tullut laajasti seurattu laji. Kisat elävät live-applikaatioissa ja kisaorganisaatiot sekä tiimit jakavat kippareiden uutisia aktiivisesti myös kisojen ulkopuolella. Visuaalinen seikkailun maku on aitoa ja kiehtoo siksi niitäkin, jotka eivät purjehdi itse. Laji on ylipäätään kovassa nosteessa, erityisesti Kiinassa, ja olen iloinen saadessani mukaan ruotsalais-kiinalaisen, mutta suomalaisiakin yrityksiä avustavan Asia Perspectiven”, kertoo Huusela.

”Asia Perspective on riippumaton neuvonantaja, joka avustaa asiakkaitaan markkinoilletulossa, markkinoiden laajentamisessa, hankintatoimen tehostamisessa, yrityskaupoissa ja riskienhallinnassa ja tekemään tuottavampaa liiketoimintaa Kiinassa ja Aasiassa. Kiinan kasvavat markkinat ja suosio purjehdusta kohtaan linkittää toimivasti sekä Arin, että asiakkaidemme tavoitteet. Uskon, että vahva kokemuksemme oikeiden partnereiden löytämisestä tulee luomaan merkittävää arvoa sekä asiakkaillemme että Arille”, sanoo Asia Perspectiven Partner Sami Lindström.

Mukana Ari Huuselan matkassa ovat myös: Ukkoverkot, HPP Asianajotoimisto, Containerships, Helly Hansen, Mailroom Assistant ja tärkeät muut kumppanit, jotka löytyvät täältä: http://www.arihuusela.com/partners/

www.arihuusela.com
www.routedurhum.com
www.vendeeglobe.org

Pro Sail

Lähde: tiedote

banner-980x400