Uivan venenäyttelyn alkuun enää 3 päivää

Uiva 2018 Flytande 16.-19. elokuuta 2018. Kuva © 110th Street Productions

Ennätysmäisen lämmin veneilykesä täyttää myös 16. elokuuta avautuvan Helsingin Uivan venenäyttelyn laiturit Lauttasaaressa. Loppuunmyydyllä alueella esittäytyy neljän päivän ajan yli 150 näytteilleasettajaa ja 260 venettä.

Länsimetron valmistuttua messualueelle on entistäkin helpompi saapua. Auton voi jättää mille tahansa metroasemalle ja Lauttasaaren asemalta on satamaan vaivaton ja maksuton non-stop-kuljetus.

Kaikkien ennakkolipun ostaneiden kesken arvotaan kolmen tunnin Lagoon Charter -katamaraanipurjehdus Helsingin edustalla. Mukaan mahtuu peräti 12 henkilöä.

Purjehtijoille katamaraaneja, yksirunkoisia ja huipputekninen avomerikilpuri

Uivassa on luvassa entistä enemmän säpinää ja purjehdustunnelmaa, sillä messuvieraat pääsevät seuraamaan paraatipaikalta Purjehdusliigan kolmatta ja viimeistä osakilpailua lauantaina ja sunnuntaina. Purjevenelaiturissa puolestaan nähdään sekä suosiotaan kasvattavia katamaraaneja että yksirunkoisia uutuuspursia. Purjeveneitä Uivassa on esillä kaikkiaan yhdeksän.

Pursiuutuuksista saavat Uivassa Suomen ensiesittelyn aivan uusi Lagoon 40 -katamaraani sekä urheilullista otetta charter-veneiden maailmaan tuo More 40. Uuden Lagoonin voi ennakoida lisäävän entisestään kiinnostusta monirunkoveneisiin, sillä katamaraanivalmistajista suurin ja tunnetuin lupaa sekä lisää suorituskykyä että entistä mukavampia oleskelutiloja sekä sisällä että ulkona. Lauttasaaressa uutuusmallia voi verrata sekä pituudeltaan että leveydeltään metrin suurempaan Lagoon 42:een, joka kuuluu niin ikään valmistajan tuoreimpiin malleihin.

Saksalaisen Hansen mallistosta messuilla on esillä erittäin suosituin 385:n seuraaja, uusi Hanse 388. Ranskalaisen Jeanneaun veneistä nähdään nyt oikeassa elementissään talven venemessuilla sisätiloissa esitelty vikkelä, helppo ja turvallinen pienen perheen vene Sun Odyssey 319. Kilpailuhenkisistä pursistaan tunnetulta tanskalaisvalmistajalta puolestaan on nähtävänä uutta cruising-veneiden sarjaa edustava Xc 35.

Kotimaisista pursivalmistajista mukana on perinteikkään Degerön lisäksi EF-Marine, joka valmistaa avainlipputunnuksen saaneita EF341-veneitä Raaseporissa.

Purjehduksen ystäviä kiinnostaa myös Ari Huuselan äärimmäisen suorituskykyinen korkean teknologian Imoca60-luokan valtameripursi. Huusela kertoo messuilla valmistautumisestaan kolmen kuukauden päästä starttaavaan legendaariseen Route du Rhumiin Ranskasta Karibialle sekä vuonna 2020 alkavasta Vendée Globe -yksinpurjehduskisasta maailman ympäri.

Ari Huusela esiintyy Uivassa perjantaina kello 14.30 sekä lauantaina ja sunnuntaina klo 16.

Kalastusveneitä ennätysmäärä

Uutuusveneiden lisäksi Uivassa näkyy selvästi uudenlaisten kalastusveneiden suosio. Aivan sisäänkäynnin tuntumaan sijoitetulla Alandia venevakuutuksen kalastuslaiturilla esitellään peräti 18 huippuvarustelua kalastusvenettä.

Mukana ovat myös Suomen maineikkaimmat kalastusoppaat, joiden tietoiskuja kuullaan kalastuslaiturilla päivittäin. Juontajana toimii Natural Born Fishersin Pasi Tuike ja paikalla ovat hänen lisäkseen mm. Haukiguru Antti Heinonen, Aaltomarinen kalastusveneitä kehittävä heittokalastuksen Suomen mestari Touko Liimatainen, Alucatin Kalle Konttinen, Kalastajan kanavan Jyri Kuusisalo ja Busterin kalastustiimin Jani Ollikainen.

”Vapakalastukseen varusteltujen veneiden suosio kertoo paitsi elämyksellisen vapaa-ajan vieton suosion kasvusta myös kalastuksen muuttumisesta. Vaikka suosio on vähentynyt, niin vapakalastus ja perhokalastus houkuttelevat koko ajan uusia harrastajia ja myös yritysasiakkaita kasvavalle kalastusoppaiden joukolle”, pohtii Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

Uivan ruokatarjonta laajenee

Koko perheen mielenkiintoa pitävät yllä veden roiske ja monenlaiset aktiviteetit. Maaosastoja näyttelyalueella on lähes 3000 neliömetrin verran. Tarjolla on mm. jollapurjehdusta, näyttävä flyboard-show, purjehdusta suurella köliveneellä ja moottoriveneiden koeajoja Kipparin koeajolaiturilta.

Päivittäiseen ohjelmaan kuuluvat Extreme-Lifen Vadim Nekhaevin huikeat flyboard-näytökset sekä Freestyle-jetteilyn hallitsevan Suomen mestarin Pentti Keinäsen taidokkaat freestyle-esitykset.

Viime vuonna ilmeeltään selkiytyneen messualueen uusi rakenne saa elokuussa vielä viimeiset toimivuutta parantavat silaukset.

Alueen keskipisteenä ovat viihtyisyyttä parantaneet street food -ravintolat, joiden viereen siirtyy nyt myös esiintymislava. Ruokaelämyksiä tarjoavat mm. Fat Lizard, The Aleksander’s, Treffi Pub & Bistro, Feri’s Sausages ja Umaijari sushi.

”Uusi katuruokaosasto sai vuosi sitten todella positiivisen vastaanoton ja tänä vuonna Uivaan kannattaa tulla vaikka pelkästään syömään”, Pajusalo lupaa.

Monia messuvieraita kiinnostaa etenkin loppukesän edullisilla hinnoilla houkutteleva tarvike- ja varustetarjonta. Elokuu on hyvä hetki neuvotella myös paikalla olevien purjemaakareiden kanssa talvikauden korjausprojekteista ja uusien purjeiden tilauksista.

Esiintymislavalla kuullaan mm. Elastisen veneilykesästä kotimaisella Finnmasterilla sekä vinkkejä Helsingin kiinnostavista veneilykohteista.

Uiva venenäyttely Lauttasaaressa 16.–19.8.

Helsingin Uiva venenäyttely HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa (Vattuniemen Puistotie 1).

Näyttely avoinna:
torstaina 16.8. ja perjantaina 17.8. kello 12–20
lauantaina 18.8. ja sunnuntaina 19.8. kello 10–18.

Liput ennakkoon 13 €, portilta 15 €, lasten liput ennakkoon 4,35 €, portilta 5 €. Ryhmäliput vain etukäteen nettikaupasta 10 €, minimitilaus 10 kappaletta.

Lisätietoja ja ennakkoliput Uiva Flytande 2018
www.uiva.fi

Pro Sail

Lähde: Finnboatin tiedote

banner-980x400