Tuula Tenkanen voitti Palmalla, Tapio Nirkko kolmas

Tuula Tenkanen valmentajansa Diego Romeron kanssa. © Iina Airio

Suomalaispurjehtijoilla riitti lauantaina aihetta iloon Espanjan Palma de Mallorcan olympialuokkien regatassa, kun Tuula Tenkanen voitti Laser radialissa ja Tapio Nirkko sijoittui Finnjollissa kolmanneksi.

49er FX -luokassa olympiamaapaikan Suomelle varmistaneet Noora Ruskola ja Camilla Cedercreutz nauttivat täysin siemauksin 10 parhaan mitalilähdöstä, ehtivät viidentenä maaliin ja nousivat lopputuloksissa yhdeksänneksi.

”Tämä päivä oli mulle vähän vaikea, mutta kokonaisuuteen olen tyytyväinen”, kahdeksanneksi mitalilähdössä sijoittunut Tenkanen sanoi.

Laser radialin taso regatassa oli kivenkova. Huippujen joukosta puuttui vain Alankomaiden Marit Bouwmeester. Voitto antoi Rioon jo valitulle ja EM-pronssia kuukausi sitten juhlineelle Tenkaselle rutkasti itseluottamusta.

”Olen ollut monta kertaa sijoilla kahdesta kuuteen, mutta en ole ennen voittanut näin kovatasoista kisaa. Tämä on kivaa”, Tenkanen nautiskeli.

Nirkko sijoittui mitalilähdössä yhdeksänneksi, mutta onnistui silti pysymään kärkikolmikossa tasaisen alkuviikkonsa ansiosta. Toiseksi sijoittui Iso-Britannian Giles Scott ja kilpailun voiton varmisti jo ennen mitalilähtöä Uuden-Seelannin Josh Junior.
Finnjollissa paikalla oli luokan ehdoton kerma, joten sijoitus lupaa hyvää olympialaisia ajatellen.

”Tuntui, etten tehnyt mitään ihmeellistä viikon aikana ja jäi vähän irtopisteitäkin kerättäväksi. Hyvä, että tällainen keskiarvo riittää palkintokorokkeelle”, Nirkko naureskeli.

Ruskola ja Cedercreutz ovat tyytyväisiä lopputulokseensa.

”Hienoa, että onnistuimme vielä mitalilähdössä parantamaan sijoitustamme. Olemme iloisia myös siitä, ettei meille tullut yhtään floppipäivää. Onnistuimme purjehtimaan melko tasaisesti koko viikon”, Ruskola ja Cedercreutz sanoivat.

Seuraavaksi venekunta suuntaa muutamaksi päiväksi Suomeen ja palaa sitten Espanjaan Barcelonan EM-kisoihin.

Suomella on Riossa maapaikat kuudessa veneluokassa. Olympiakoneeseen on jo valittu Laser radialissa Tuula Tenkanen, Finnjollassa Tapio Nirkko, RS:X:ssä Tuuli Petäjä-Sirén ja 470-miehissä Joonas ja Niklas Lindgren. Laser standardin maapaikan Suomelle purjehti Kaarle Tapper. Suomalaista 49er FX -osaamista Riossa edustaa joko Ruskola-Cedercreutz tai Sinem Kurtbay-Silja Kanerva.

”Tiimimme ovat hyvin tasaisia, joten mietimme yhdessä Huippu-urheiluyksikön kanssa, miten Rioon lähtevä venekunta valitaan”, maajoukkueen päävalmentaja Joakim Wilenius kertoo.

Tapio Nirkko © Vesa Koivunen / SPV
Tapio Nirkko sijoittui Finnjollissa hienosti kolmanneksi. © Vesa Koivunen / SPV

Lopulliset sijoitukset (mitalilähtö), Trofeo Princesa Sofia:

Tuula Tenkanen, Laser radial: 1. (8.)
Tapio Nirkko, Finnjolla: 3. (9.)
Noora Ruskola ja Camilla Cedercreutz, 49er FX: 9. (5.)

Tulokset
Sailing Team Finland

Pro Sail

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedote

banner-980x400