Purjehdusjuhla onnistui ja kiinnosti helsinkiläisiä

Tiimit valmistautumassa kisaan Eteläsatamassa. © 110th Street Productions

Vironallas täynnä kisapursia veti puoleensa helsinkiläisiä ja yöpurjehdus Tallinnaan sujui ripeästi. Yleisön palaute innostaa jatkamaan Helsinki-Tallinna Racen kehittämistä kaupunkitapahtumaksi.

24.Helsinki-TallinnaRacetoiavomeripurjehduksen Helsinginkeskustaanuudellatavalla. Kilpailusatamaan Vironaltaalle, Vanhan Kauppahallin taakse, saapui jo torstaina kolmisenkymmentä purjevenettä. Yleisö pääsi tutustumaan veneisiin sekä niiden miehistöihin torstaina iltapäivällä ja perjantaina lähtövalmistelujen aikana.

Perjantaina purjeveneiden määrä Eteläsatamassa oli huima, kun kaikki kisaan lähteneet veneet kävivät kääntymässä Kauppatorin edessä ennen paraatiajoa halki Merisataman.

”Tunnelma oli uskomaton”, kertoo kilpailusatamasta vastannut Lauri Ilomäki. ”Varmaan sataan vuoteen ei ole presidentinlinnaa voinut katsella vastaavan mastoviidakon läpi.”

Palaute sekä kisaajilta että noin parin sataan nousseelta vierasjoukolta kertoi, että ideaa kilpailusatamasta kannattaa kehittää vielä monipuolisemmaksi tapahtumaksi.

Katso video Eteläsataman ja Hernesaarenrannan tunnelmista:

Helsinki-Tallinna Race 2016 from 110th Street Productions on Vimeo.

Ensimmäisinä Suomenlahden ylitykselle starttasivat klo 15.30-15.50 ORC- ja IRC-kisaluokat, joissa mukana oli Suomen ja Viron huippuvenekuntia. Reipas tuuli siivitti veneet hyvävauhtiseen kilpailuun 59 meripeninkulman radalla. ORC1- ja IRC -luokkien nopeimmat olivat maalissa Tallinnan Piritan edustalla vajaan kahdeksan tunnin purjehduksen jälkeen, pienemmistä ORC2 – veneistä ensimmäiset saapuivat noin tuntia myöhemmin.

Suurimmat ja nopeimmat veneet nähtiin jälleen Business LYS-luokassa, jotka purjehtivat suoralla 44 mpk:n radalla. Uuden reitin nopeusennätyksen otti nimiinsä Viron lipun alla purjehtinut Furiosa (Cookson 50): 5 tuntia, 8 minuuttia ja 3sekuntia.

Ainoa toinen kuuden tunnin alle purjehtinut oli suomalainen Tokio II, 60-jalkainen pursi, joka on alun perin rakennettu Volvo Ocean Race –kilpailua varten.

Aurinkoinen tunnelma Vanhan Kauppahallin edustalla. © 110th Street Productions
Aurinkoinen tunnelma Vanhan Kauppahallin edustalla. © 110th Street Productions

Kisan 167 purjeveneestä suurin osa, 117 venettä, osallistui LYS-luokkiin. Nämä ”purjehduksen jokamiesluokat” kisattiin takaa-ajolähtönä niin, että hitaammat starttasivat ensin ja nopeammat tasoituskertoimiensa mukaisesti myöhemmin.

Ensimmäinen lähtöpaukku oli klo 18.30, ja silloin lähteneet ennättivät vielä matkaan hyvässä tuulessa. Viimeiset lähtijät klo 20 jälkeen saivat jo niskaansa sadekuuron.

”Matkalla koettiin hyvin vaihtelevia oloja”, kertoo kilpailupäällikkö Ville Voltti. ”Välillä tuli hyvinkin voimakkaita ukkospuuskia, välillä purjehdittiin mukavasti oikein kauniissa kesäyössä.” LYS-veneistä ensimmäiset ennättivät varhain aamuyöllä maaliin ja juhlatelttaan, jossa tunnelma nousi porukan kasvaessa. Viimeistenkin odotettiin saapuvan lauantaina hyvissä ajoin ennen klo 18 alkavaa palkintojen jakoa ja yhteisjuhlaa, jonka huipentaa kisajärjestäjien perinteinen la hjoitus kilpailun tuottoista Tallinnan Lastensairaalalle.

Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan ja lauantaina klo 18 mennessä tasoituskertoimilla korjattuina osoitteessa www.helsinkitallinnarace.fi/assets/uploads/file/2016/maali.html

www.helsinkitallinnarace.fi

Pro Sail

Lähde: Helsinki Tallinna Racen tiedote

banner-980x400