Örön linnakesaari kiinnostaa

Örön linnakesaari aukesi kesäkuun alussa yleisölle – 100 vuotta linnakkeen perustamisen jälkeen.

”Toivotamme veneilijät lämpimästi tervetulleeksi turvalliseen ja upouuteen vierassatamaamme. Haluamme kuitenkin, että muutkin kuin veneilijät tulevat kokemaan Örön upean luonnon ja jännittävän sotahistorian. Öröhön voi tulla esimerkiksi päiväretkelle, viikoksi tai viikonlopuksi omaan taloon tai pitämään leirikoulua. Örö sopii myös yritysten retkikohteeksi ja kokouspaikaksi”, sanoo Örön kehittämisestä vastaava Jouko Högmander Metsähallituksen luontopalveluista.

Saaren avautuminen on jo nyt herättänyt paljon kiinnostusta kauempaakin tulevien kävijöiden keskuudessa, ja vierailuvarauksia on tehty lupaavasti.

”Saari ei ole vielä valmis, vaan kesäkauden jälkeen työt jatkuvat. Uskon kuitenkin, että moni haluaa olla ensimmäisten joukossa näkemässä ja kokemassa Örön ihmeet”, Högmander sanoo.

Örön luonto on monin tavoin ainutlaatuinen. Saarella on tavattu 1656 perhoslajia, ja se onkin maamme arvokkaimpia perhospaikkoja. Saarelta löytyvät Suomen ainoat esiintymät lännenkylmäkukkia ja etelänkylmäkukkia. Saaren yleisilme vaihtelee rehevistä rantalehdoista paahteisiin nummimaisemiin ja jyrkistä rantakallioista pitkiin hiekkarantoihin.

Uusi matkakohde tarjoaa myös mielenkiintoisen läpileikkauksen rannikkopuolustuksen 100-vuotisesta historiasta tsaarin ajoilta nykypäivään. Päänähtävyydet ovat 12 tuuman kasarmialue ja järeä tykkipatteri, 6 tuuman kasarmialue ja tykkipatteri sekä modernimmat lähipuolustusasemat eri puolilla saarta. Tsaarinaikaiset mukulakivitiet ja luontopolut innostavat kiertämään saarta. Saareen voi tutustua omatoimisesti tai tilata opastuksen.

www.örö.fi

Artikkeli ilmestynyt: Pro Sail 3/2015

banner-980x400