Kuutosten MM-regatta päättyi tuulen odotukseen

Klassikkoluokan MM-titteli meni jo toista kertaa peräkkäin Espanjaan. Kuva: Erik Lähteenmäki / Sailpix

Kolme päivää hienoja purjehdusolosuhteita tarjonneet Hangon lähivedet tyyntyivät vuorokautta liian aikaisin. Kuutosten MM-regatan ohjelmassa olleet kaksi viimeistä osapurjehdusta jäivät sitkeistä yrityksistä huolimatta purjehtimatta. Kuuden lähdön jälkeiset tulokset eivät saaneet jatkoa ja niinpä kuningas Juan Carloksen espanjalaismiehistö jätti haastajansa selvästi taakseen. Modernissa luokassa mitalisijojen järjestystä jouduttiin ratkomaan tasapistesäännöillä.

Tapahtumana kuutosten maailmanmestaruuskilpailut oli erittäin onnistunut. Kuutosten luokkaliitto ja sitä järjestelyissä vahvasti tukeneet Hangon kaupunki sekä erityisesti Hangö Segelföreningin vapaaehtoisten runsaslukuinen joukko saivat myös ulkomaalaiset vieraat ylistäviin kiitoksiin. Myös katsojia oli vesillä sankoin joukoin, ja tunnelma niin maissa kuin merellä oli ainutlaatuinen.

Henrik Andersin ei saanut mahdollisuutta nousta takaisin mitalikorokkeelle

Henrik Andersinin Evelina- veneen kirveleväksi kohtaloksi jäi neljäs sija vain pisteen kärkikolmikon takana. Regatan johdossa kahden päivän jälkeen ollut venekunta olisi tarvinnut edes viidennen osapurjehduksen saadakseen mahdollisuuden taistella kaikista mitalisijoista, jotka nyt jäivät pienimmän mahdollisen piste-eron päähän. Viides purjehdus olikin torstaina jo melko pitkällä, kun se ammuttiin poikki. Sen jälkeen tuuli ei suonut mahdollisuutta uuteen yritykseen sen enempää torstaina kuin perjantainakaan.

Mitalikolmikoksi saatiin siis lopulta kuuden lähdön ja niistä viiden parhaan tuloksen mukaan kolmikko, jolla kaikilla oli sama pistemäärä. Sveitsin Junior kipparinaan Philippe Durr nousi korkeimmalle korokkeelle vasta tiukan tulosvertailun ansiosta. Nimittäin myös kakkostilalle päätynyt Portugalin Patrick Monteiro de Barros Seljm-veneellään voitti sveitsiläisten tapaan kaksi osapurjehdusta, mutta sveitsiläisillä oli tilillään yksi kakkostila portugalilasten kolmossijoja vastaan. Sveitsiläistynyt ruotsalainen, Hugo Stenbeck, sekä Sophie Racing Team joutuivat tyytymään pronssimitaleihin, kun venekunnalla oli tulossarakkeessaan ainoastaan yksi ykköstila. Kokenut suomalaiskippari, Jali Mäkilä, amerikkalaisvene Jane Annin peräsimessä jätettiin lopulta kahdeksanneksi kaikkiaan 15 venekunnan laivueessa.

Klassikkojen haastajat kuningas Juan Carloksen sekä Pedro Campos’in miehistön varjossa

Klassikkoluokan MM-titteli meni jo toista kertaa peräkkäin Espanjaan. Kuningas Juan Carlos sekä piinkova purjehdusammattilainen, Pedro Campos, ajoivat Bribon Gallant –venettä tyylillä ja taidolla. Veneen sulavat manööverit ja kellosepän tarkka taktiikka oli ensisijaisesti huippumiehistön käsialaa ja siinä purjehtivat Ross MacDonald, Roi Alvarez, Alberto Viejo sekä Inaqui Castaner. Kanadalaisen MacDonaldin meriitteihin kuuluvat muun muassa kaksi olympiamitalia Star-luokasta sekä Whitbread -maailmanympäripurjehdus 1997-98 Toshiba-veneellä. 1992 Barcelonan kisojen olympiapronssin MacDonald saavutti yhdessä Eric Jespersenin kanssa, joka Hangossa kipparoi klassikkoluokan neljänneksi sijoittunutta Goose –venettä.

HSF:n kommodori Kalle Niemi ja Espanjan entinen kuningas Juan Carlos. Kuva: Erik Lähteenmäki / Sailpix

Pihlin miehistölle hopeaa

Selvä kakkonen klassikkojen MM-regatassa oli Kalle Pihlin ohjaama Djinn, jonka taktikkona ja sailing masterina hääri Moskovan kisojen olympiapronssimies Tusse Tallberg. Djinnin loppumiehistön muodosti taitava ja kokenut kolmikko, Thomas Castrén, Oscar Andersin sekä Hema Virkkunen. Pihlin venekunta oli lopulta ainoa, joka pystyi antamaan espanjalaismiehistölle edes jotakuinkin tasaväkisen vastuksen.

Ossi Paijan Astree III klassikkoluokan pronssille

Kolmanneksi purjehti viime hetken veneremontin kanssa tuskaillut Astree III –tiimi, joka sai testaamattoman veneensä nopeassa tahdissa kulkemaan ja toimimaan. Ossi Paija, taktikkonaan Thomas Hallberg ja miehistössään Jonas Renlund, Sam Fagerlund ja Kimmo Viljamaa, jäi voittajasta seitsemäntoista pisteen päähän, kun taas kolme takaa-ajajaa oli neljän pisteen sisällä perässä. Pronssitaistokin ratkesi lopulta kuuden lähdön tulosten perustella päätöspäivien tuulettomuuden vuoksi.

Helena Skogman parhaiten sijoittunut naispurjehtija klassikoissa

Heikki Pulsan kipparoima Off Course sijoittui kokonaiskilpailun yhdeksänneksi, ja se palkittiin regatan päätteeksi myös arvokkaalla Lucie Trophylla. Pokaalin saa korkeimmalle tulosluettelossa päätynyt venekunta, jonka vahvuudesta löytyy naispurjehtijoita. Helena Skogman on hoitanut jo vuosien ajan Off Coursen keulakannen vaativia tehtäviä.

Muita suomalaissijoituksia klassikkoluokassa (kaikkiaan 32 venekuntaa):
6. Fridolin / Henrik Lundberg
8. Joy / Kari Loukola
9. Off Course / Heikki Pulsa
11. MayBe VI / Andy Nyström
12. Wire / Heikki Hämäläinen
13. Antje / Tom Jacoby
17. Sara af Hangö / Henrik Tenström
18. Merenneito II / Timoleon Caravitis
19. Jolanda / Berndt Aminoff
20. Mariana / Martin Jansson
21. MayBe IV / Tapio Lehtinen
22. TOY / Juha Salonen

Tulokset täällä!

Lähde: 6mR Worlds tiedote

banner-980x400