ÅSS nousi Nord Stream Race -kokonaiskisan kolmanneksi Helsingin sisävesikilpailussa

Kuva: NSR/Alexey Sheremetev

Itämeren suurin avomeripurjehduskilpailu Nord Stream Race rantautui maanantai-iltana Helsinkiin. Suomea tämän vuoden kilpailussa edustava Åländska Segelsällskapet esiintyi kotimaan vesillä erinomaisesti.

Nord Stream Race esittäytyi näyttävästi Hernesaarenrannassa eilen tiistaina, vaikka sää oli harmaa ja tuuleton. Kunkin maan kipparit esiintyivät Löylyssä pidetyssä lehdistötilaisuudessa hyväntuulisina ja rentoina. Pian pressin jälkeen ylväät suomalaisvalmisteiset ClubSwan 50 -kisaveneet saapuivat Löylyn edustalle odottamaan sisävesikilpailun alkua.

Helsingin sisävesikilpailu viivästyi lähes tuulettomien olosuhteiden johdosta muutaman tunnin. Åländska Segelsällskapet purjehti etapin Tukholmasta Helsinkiin mainiosti ja sijoittui toiseksi. Suomalaisten vahva vire jatkui myös Hernesaarenrannassa. ÅSS sijoittui tasaisessa sisävesikilpailussa upeasti toiseksi ja nousi samalla kokonaiskilpailun viidenneltä sijalta jo kolmanneksi.

Nord Stream Race 2018 ei ole sujunut ahvenanmaalaiselta seuralta todellakaan onnellisten tähtien alla. Toisella siirtymäetapilla Öölannista Tukholmaan laivue purjehti äärimmäisen hankalissa olosuhteissa ja voimakkaassa aallokossa. Pahiten tämän koki suomalaisvenekunta.

ÅSS:n ClubSwan50 -veneen kaidetolppien jalkojen haponkestävät pultit katkesivat ja vettä pääsi virtaamaan sisälle veneeseen avonaisista pultinrei’istä. Luksusveneen tolpat ovat erikoisvahvistettuja ja siitä syystä pultit eivät kestäneet poikkeuksellisen kovaa kuormitusta. Syyksi epäillään mahdollisesti purjeen tai skuutin juuttumista kiinni kaidetolppiin.

Suomalaisten kippari Staffan Lindberg joutui tuolloin tekemään päätöksen jättää etappi kesken ja rantautumaan. ÅSS pääsi mukaan kilpailuun taas Tukholman sisävesikilpailuun, mutta edellispäivän vaikeudet näkyivät vielä lopputuloksissa ja suomalaiset jäivät viimeiseksi.

Kuva: NSR/Alexey Sheremetev

Tämän jälkeen ÅSS:n vauhti on ollut nousujohteista. Lindberg toteaa pilke silmäkulmassa, että purjehtijat alkoivat haistaa kodin ja nopeus löytyi sitä kautta. Hän kertoo, että purjehdus sujuu nyt oikein hyvin. Ongelmat, joita ÅSS kohtasi matkalla Tukholmaan olivat suuria, mutta ryhmä oppi niistä Lindbergin mukaan paljon tulevaa varten. Tiukka kisa Helsinkiin miellytti suomalaiskipparia.

– Etapilla Tukholmasta Helsinkiin nautimme tasaisesta mittelöstä saksalaisten kanssa. He ohittivat meidät varmaan seitsemän kertaa ja me heidät kahdeksan kertaa. Se riitti pitämään heidät niukasti takanamme, mutta taistelu oli upea, Lindberg sanoo.

Nyt kahden kakkossijan myötä ÅSS on hyvissä asemissa, kun laivue lähtee tänään kello 14.00 kohti Pietaria ja Nord Stream Race 2018 -kilpailun päätöstä. Helsingin sisävesikilpailun voittanut Venäjän Lord of the Sail purjehtii kotimaansa vesille käytännössä varmana voittajana, mutta muuten kaikki sijoitukset ovat täysin auki. Saksan Norddeutscher Regatta Verein on toisena ja ÅSS kolme pistettä saksalaisia jäljessä kolmantena.

Tanskan Fredrikshavn Sejlklub ja Ruotsin Kungliga Svenska Segelsällskapet ovat sen sijaan vain pisteen Suomea perässä.

Kilpailun on sen perustamisvuodesta 2012 alkaen järjestänyt Pietarin purjehdusseura yhdessä Gazpromin ja Nord Stream AG:n kanssa. Peräti tuhat merimailia käsittävä jättimäinen avomeripurjehdus mukailee reitiltään Nord Stream -maakaasuputkistoa. Se on Itämeren alueen maineikkain ja vaativin avomerikilpailu.

www.nord-stream-race.com/en

Pro Sail

Lähde: tiedote

banner-980x400